Tämän haluat tietää hiusten kasvivärjäyksestä

Cultivators - hiusten kasvivärjäys

Yhä useampi suunnittelee päivittävänsä hiuksensa luomuksi ja siirtyvänsä synteettisistä väreistä kasvivärien pariin, ja hiusten kasvivärjäys onkin nostanut suosiotaan viime vuosien aikana suuresti. Kasviväreihin ja luonnonmukaisempaan kosmetiikkaan siirtyminen on positiivinen muutos, sillä synteettiset värit ja kosmetiikka sisältää runsaasti kemikaaleja jotka on todettu ihmisille haitallisiksi mikä oireileenkin useilla hiuspohjan kirvelynä ja kutiamisena. 

Kasvivärit eivät sisällä synteettisiä kemikaaleja, mutta ajavat silti asiansa! Hiusten väriä elävöittävän vaikutuksen lisäksi kasvivärit myös tuuheuttavat ja ravitsevat hiuksia tehen hiuksista kiiltävät ja elinvoimaiset, hoitaen samalla myös päänahkaa. Kasvivärit on valmistettu pelkistä kasveista ja sopivatkin myös useimmille allergisille.

Luonnollinen hiusten kasvivärjäys

Kasvivärien avulla sävytetään hiuksia ja väri jää hiuksen pintaan. Värin lopputulokseen vaikuttaa hiusten oma väri, aiemmat käsittely sekä värjäyksen vaikutusaika ja lämpötila. On hyvä muistaa, että värjäyksen jälkeen väri syvenee vielä seuraavien kahden vuorokauden aikana. Koska kasvivärit eivät sisällä hapatteita ne eivät vaalenna hiusta, mutta niillä on mahdollista kirkastaa omaa vaaleaa sävyä, häivyttää tyvikasvua ja tuoda vaaleaan hiukseen uutta eloa.  Värin pysyvyyteen vaikutaa niin hiusten kuten kuin myös aiemmat värjäykset, mutta usein väri syventyy ja kestää pidempään mitä useammin sitä käsittelee kasviväreillä. Synteettisesti värjätyille hiuksille on hyvä tehdä perusteellinen syväpuhdistus ennen kasvivärjäystä, jotta hiukset ovat mahdollisimman puhtaat turhista kemikaali- ja raskasmetallijäämistä. Värjäyksen jälkeen on hyvä jatkaa hiusten hoitamista luonnonmukaisilla shampiolla parhaan mahdollisen pysyvyyden saavuttamiseksi. Monet asiat siis vaikuttavat kasvivärin pysyvyyteen, joka on parhaimmillaan kestovärien luokkaa! 

100% luomulaatuiset Cultivator’s kasvivärit ovat helppokäyttöisiä ja jättävät jälkeensä upean intensiivisen ja kiiltävän lopputuloksen kotioloissa! Herkulliset sävyt myös hoitavat hiusta kasvivärien sisältäessä Aloe veraa, joka hoitaa hiusta ja jättää hiuksista entistä pehmeämmät ja paksun tuntuiset. Cultivator’s kasvivärien sisältämä camomilla puolestaan rauhoittaa päänahkaa ja ehkäisee ärsytystä, minkä vuoksi se on erittäin hellävarainen.

Ihastuttavat Cultivator’s kasvivärit