Stressinhallinta – 5 luonnonmukaista keinoa stressin voittamiseksi

Vedä syvään henkeä 

Akuutin stressin helpoin ja halvin hillintäkeino on syvät, hitaat hengenvedot sisään ja ulos. Kun eteen tulee yllättävä deadline tai suuri urakka ei meinaa millään valmistua pyrkimyksistäsi huolimatta, on hyvä ottaa hetki aikaa, sulkea silmät ja vetää syvään henkeä. Omaan hengitykseen keskittyminen rentouttaa välittömästi, ja saat kuormittuneille aivoillesi tärkeän hengähdystauon, jolloin ratkaisu edessä olevaan ongelmaan saattaa ilmaantua aivan yhtäkkiä! 

Pidempään kestävissä stressaavissa jaksoissa hengitysharjoitukset on hyvä aikatauluttaa. Varaa jokaisesta tekemästäsi työtunnista vähintään kaksi tai kolme minuuttia puhtaasti hengitykseesi keskittymiseen. Jos vielä pääset raikkaaseen ilmaan, sen parempi.  

Meidän suosikkitapamme rauhoittua päivän aikana on ottaa tauko ja nauttia kupillinen vihreää teetä tai luomukahvia.  

Huolehdi yleisestä hyvinvoinnistasi 

Stressin kuormitus pahenee, kun hyvät elämäntavat jäävät, ja epäterveelliset pikaratkaisut tuntuvat yhtäkkiä kiireessä houkuttelevilta. Prosessoidut einesruoat, pienet iltapäivänokoset kunnon yöunien sijaan sekä armoton työaikataulu kuormittavat voimakkaasti tehokkaintakin tekijää.  

Ota hyvinvoinnistasi huolehtiminen osaksi projektiasi tai työtehtäviäsi. Jos et pidä itsestäsi huolta, et pysty suoriutumaankaan hyvin. Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio, juuri itsellesi sopiva unirytmi ja aika läheisten kanssa ovat keskeisiä arjessa onnistumisen avaimia, jotka omalta osaltaan tukevat stressin taltuttamista.  

Monipuolisuutta voit tukea esimerkiksi erilaisilla luomulaatuisilla viherjauheilla sekä luonnonmukaisilla monivitamiineilla.  

Löydä täydellinen kuormituksen ja levon tasapaino 

Stressinhallinta on ennen kaikkea tasapainon hakemista. Liiallinen stressaavien tehtävien ja asioiden välttely voi pahimmillaan johtaa alikuormitusstressiin, jolloin mitään mieltä ja kehoa haastavaa tekemistä ei ole, ja päivät tuntuvat puuduttavan tylsiltä. Uusiin haasteisiin ja isoiltakin vaikuttaviin projekteihin on hyvä tarttua, kunhan pitää huolta riittävästä levosta, ja priorisoi oman hyvinvointinsa myös intensiivisissä elämäntilanteissa.  

Jokaiselle ihmiselle yksilöllinen levon ja kuormituksen tasapaino löytyy vain kokeilemalla uusia rutiineja, ja pohtimalla rehellisesti omien voimavarojensa riittävyyttä.  

Monille uudenlaisen elämäntyylin aloittaminen tai rytmin dramaattinen muuttaminen saattaa tuntua raskaalta, ja apua saatetaan tarvita esimerkiksi erilaisiin tilanteisiin sopeutumisessa tukevia adaptogeenejä. Tutustu valikoimaamme täällä >> 

Valjasta positiivinen stressi voimavaraksesi  

Stressi ei ole pelkästään negatiivinen asia. Oikeanlainen stressi auttaa meitä suoriutumaan paremmin ja keskittymään edessä oleviin haasteisiin. Stressin valjastaminen apuriksi ei ole kaikista yksinkertaisin tehtävä, muttei suinkaan mahdotonta. Kyse on ennen kaikkea oman ajan ja elämän priorisoimisesta: jos työpäivä on ollut kiireinen ja stressaava, on sitäkin tärkeämpää laittaa puhelin äänettömälle heti kotiin tultaessa ja lähteä vaikka metsään tai viettää perheen parissa elokuvailta.  

Stressinhallinta on helpompaa, kun pohja, eli elämäntavat, ovat kunnossa. Lisäksi tukea voi saada esimerkiksi huippusuositusta ashwagandhasta, jota on käytetty Intiassa jo vuosituhansia.   

Löydä itsellesi sopivimmat luonnolliset ravintolisät 

Hyvin suunnitellussa, onnellisessakin arjessa tulee välillä eteen tilanteita ja ajanjaksoja, joita voi hyvillä mielin kutsua “stressipiikeiksi”. Oikeanlaisilla työkaluilla ja stressinhallintataidoilla on paljon merkitystä siinä, miten suhtaudumme arjessa eteen tuleviin haasteisiin.  

Jokaisen oma yksilöllinen stressinhallinta vaatii myös yksilölliset välineet. Joillekin riittää pelkän unirytmin säätäminen tasapainon palauttamiseksi, jotkut löytävät kaipaamaansa rauhoittumista luonnosta, toiset taas saavat tukensa oikeanlaisilla ravintolisillä, jotka vastaavat juuri heidän kohtaamiinsa stressin oireisiin.  

SAATTAISIT TYKÄTÄ NÄISTÄ..

22,40 
-20%
15,92 
-20%
10,36 
-20%
Varasto loppu

Adaptogeenit

Pika-pakuri, 40 g

18,24 
-53%
7,00