Uudet, ainutlaatuiset ravintolisät

Valikoimamme täydentyi uusilla, ainutlaatusilla Wild Nutrition Food-Grown®-ravintolisillä. Aivan kuten haluamme ruokamme olevan puhdasta, aitoa ja ravitsevaa, myös ravintolisämme voivat olla sitä. Ja siitä Wild Nutrition on loistava esimerkki.

Wild Nutritionin Food-Grown® -tuotteiden ainutlaatuisuus perustuu niiden valmistusmenetelmään, sillä niiden ravintoaineet kasvatetaan hitaasti ruokamassassa. Tällöin lopputuote on 100% ravintoa, jonka keho tunnistaa ja kykenee hyödyntämään ne tehokkaasti.

Tuotteet on kehittänyt naisten terveyteen ja raskauteen erikoistunut ravintoterapeutti Henrietta Norton, joka on toiminut ammatissaan jo kuudentoista vuoden ajan. Hänen taustansa yltää myös funktionaalisen lääketieteen puolelle, minkä vuoksi hän osaa tarkastella ihmiskehoa kokonaisvaltaisesti.

Nortonin mukaan ihmisten elämäntavat ovat muuttuneet yhä vaativimmiksi, minkä vuoksi ravintolisät ovat meille erityisen tärkeitä. Köyhtyneen maaperän, ruoan ravinneköyhyyden, keinotekoisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden lisäksi Henrietan mukaan myös jokapäiväiset asiat, joita harva tulee ajatelleeksi, voivat heikentää ravinteiden imeytyvyyttä. Tästä hyvä esimerkki on ehkäisypillerit, jotka mm. vähentävät tärkeän foolihapon määrää elimistössä.

Wild Nutritionin Henrietta perusti vuonna 2013 miehensä kanssa ja aluksi mukana oli vain muutama tuote. Tuotekehityksessä tärkeää on ollut valmistaa tuote, jonka keho tunnistaa ja osaa ottaa vastaan parhaalla mahdollisella tavalla. Henrietta onkin tutkinut tarkkaan, kuinka paljon keho pystyy vastaanottamaan tiettyä ainetta kerralla. Wild Nutritionin tuotteet sisältävät paljon synergistisiä ravinteita, jotka auttavat toisiaan imeytymään ja tehostavat kehossa toivottuja fysiologisia toimintoja.

KOKEILE NÄITÄ

  • Food-Grown® B Complex Plus – kun kiireet painavat ja tarvitset lisää energiaa!
    Yksi sarjan suosituimmista tuotteista. Tehokas ja monipuolinen valmiste sisältää kaikki tärkeimmät B-ryhmän vitamiinit ja näiden vaikutusta täydentävät vitamiinit ja hivenaineet yhteen kapseliin. B Complex Plus on suunniteltu tukemaan paitsi energiansaantia, myös ihoa, hiuksia, kynsiä, hormoneja, immuunijärjestelmää, hermostoa sekä uupumuksesta palautumista. B-ryhmän vitamiinit osallistuvat todella useisiin tärkeisiin toimintoihin, minkä vuoksi niiden riittävästä saannista on hyvä huolehtia!

  • Food-Grown® KSM66 Ashwagandha Plus – markkinoiden parhaiten imeytyvä stressinlievittäjä!
    Poikkeuksellisen laadukas ja toimivuudeltaan terapeuttinen luomuserfioitu ashwagandhauute, joka valmistetaan ashwagandhan juuresta luonnollisella Green Chemistry -uuttomenetelmällä matalassa lämpötilassa ilman alkoholia tai liuottimia. KSM66 on tutkitusti tehokas apu ahdistusta, masennusta ja stressiä vastaan. Tutkimuksissa on havaittu myös merkittäviä vaikutuksia muistin, kognition, immuniteetin, urheilukestävyyden ja -palautumisen tueksi. Eikä siinä vielä kaikki – tuote parantaa libidoa niin miehillä kuin naisillakin!

  • Food-Grown® Folic Acid – hermoston ja aivojen hyvinvointiin!
    Folaatin saaminen on tärkeää hermoston ja aivojen hyvinvoinnin kannalta, sillä se on välttämätön aivojen välittäjäaineiden synteesissä. Nämä välittäjäaineet johtavat hermosolujen välistä viestintää ja auttavat säätelemään esimerkiksi unta ja mielialaa. Raskauden aikana folaatti on välttämätön ravinne, sillä se auttaa ehkäisemään sikiön epämuodostumia.

  • Food-Grown® Vitamin D – enemmän kuin pelkkä vitamiini!
    D-vitamiini on yksi tärkeimmistä ravintoaineista eikä se olekaan pelkkä vitamiini, vaan rasvaliukoisen kalsitroli-hormonin esiaste. Normaalisti ihmiset saavat D-vitamiinia auringosta, mutta Suomen korkeudella jokaisen olisi suositeltavaa käyttää D-vitamiinilisää. D-vitamiini on tärkeä hermoston ja immuunijärjestelmän optimaalisen toiminnan kannalta sekä myös luustolle ja lihaksille. Sen puutos on yhdistetty muun muassa masennusoireisiin.

  • Food-Grown® Vitamin B12 – muistin ja aivojen tueksi!
    B12-vitamiini on folaatin tavoin tärkeä aivojen välittäjäaineiden tuotannossa ja säilyttämisessä. Sen puutostila voi aiheuttaa masennusta, anemiaa ja ahdistusta sekä hermosto-, sydän- ja verisuonisairauksia. Viime aikoina on puhuttu paljon B12-vitamiinin yhteydestä muistiin ja keskittymiskykyyn. B12-vitamiinin saanti on haastavaa erityisesti kasvissyöjille ja vegaaneille, mutta myös sekasyöjien on hyvä kiinnittää huomiota sen riittävään saantiin – esimerkiksi suolisto-ongelmat voivat haitata sen imeytymistä eläinkunnan tuotteista.

  • Food-Grown® Magnesium – rentouteen ja parempaan uneen!
    Monet ihmiset kärsivät magnesiumin puutteesta tietämättään – stressi, kahvinjuonti ja epäsäännölliset ja -terveelliset elämäntavat kuluttavat sitä. Magnesiumin riittävästä saannista olisikin hyvä pitää huolta sillä se on elimistölle elintärkeä kivennäisaine auttaen kehoa tuhansissa kemikaalisissa reaktioissa. Erityisesti magnesium auttaa rentouttamaan lihaksia ja vaikuttaa positiivisesti unenlaatuun ja nukahtamiseen, sekä myös PMS-oireisiin.

Lähde: Circlum Farmasia

-20%
18,80 
12,70 
22,40 
-20%

Kasvi- ja yrttivalmisteet

FOOD-GROWN® SKIN HAIR & NAILS 60 KAPS

30,08