5 parasta lisäravinnetta palautumiseen

Palautumiseen panostaminen on yksi merkittävimpiä terveystekoja, jota voimme arjessa tehdä. Palautuminen voi tarkoittaa yhdelle liikuntaa ja läheisten kanssa oloa, toiselle luonnossa liikkumista ja kirjojen lukemista. Kaikkea palautumista yhdistää aivojen lepuuttaminen, ja työasioista irrottautuminen. Hyvät yöunet, rakkaat harrastukset ja monipuolinen, terveellinen ruokavalio ovat keskeisiä palautumisen rakennuspalikoita, jotka on hyvä priorisoida arjessa elämäntilanteesta riippumatta. 

Aina palautumiseen panostaminen ei kuitenkaan onnistu juuri niin, kuin toivoisi. Silloin on hyvä ottaa avuksi monipuoliset, luonnolliset ravintolisät, jotka tukevat palautumista ja auttavat jaksamaan kiireen keskellä.  

Ilta-juomajauhe 

Foodinin Ilta-juomajauhe on ainutlaatuinen 10 jauheen sekoitus, joka on saanut inspiraationsa Nukkumatin unihiekasta. Ilta-juomajauheessa tiivistyy tarkoin valittuja raaka-aineita, jotka rentouttavat illan viimeisiä hetkiä. Se on erinomainen ravintolisävaihtoehto iltoihin, joina kierrokset eivät meinaa laskea, ja rauhoittuminen levolle tuntuu hankalalta.  

Jauhe on helppo sekoittaa haluamaasi nesteeseen, esimerkiksi veteen tai mehuun. Katso tuote täältä >> 

Magnesium 

Magnesium on yksi ihmiselle tärkeimmistä kivennäisaineista, ja sen on todettu tukevan elimistön palautumista. Magnesiumia on luontaisesti esimerkiksi täysjyväviljoissa, siemenissä ja pähkinöissä sekä vihreissä kasviksissa. Moni ottaa lisäksi veden kanssa helposti nautittavia magnesiumkapseleita ennen nukkumaanmenoa.  

FitnessFirstin valikoimasta löydät sekä iltaan tarkoitettuja että aterian kanssa otettavia magnesium-ravintolisiä. Tutustu magnesium-tuotteiden valikoimaan täältä >> 

Moringanlehtijauhe 

Moringa leaf –jauhetta on käytetty Intiassa vuosituhansien ajan teejuomissa ja keitoissa. Moringa-jauheen on uskottu auttavan fysiologiseen palautumiseen, ja Intiassa saavuttamansa suosion lisäksi sitä käytetään laajalti myös amerikkalaisten urheilijoiden keskuudessa.  

Foodinin moringanlehtijauhe on kerätty Intiassa luonnonvaraisena alueilta, jotka ovat kaukana saastuttavista tehtaista tai teollisesta viljelystä. Katso tuote tästä >> 

Kurkumiini 

Kurkumiini on kurkuman vaikuttava aine, ja sitäkin on moringanlehtijauheen tapaan käytetty jo vuosituhansien ajan Intiassa ja Kiinassa. Kurkumiini on yksi suosituimmista ravintolisistä hyvinvoinnistaan huolehtivien keskuudessa, ja sen on uskottu alentavan kehon matalaa tulehdustilaa, joka on yksi kroonisen stressin fysiologisista oireista.  

FitnessFirstiltä löydät monipuolisen valikoiman erilaisia kurkumiinivalmisteita. Saat kurkumiinia luontaisesti myös kurkumasta, joka on herkullinen mauste kastikkeisiin, patoihin, keittoihin sekä marinadeihin. Kurkumasta voit valmistaa myös herkullisen kultaisen maidon, joka on yksi suosituimmista lämpimistä juomista Intiassa. Löydä oma suosikkisi kurkumiinivalikoimastamme >> 

Omega 3 –rasvahapot

Monipuoliset rasvanlähteet tarjoavat keholle energiaa ja tukevat aivojen toimintaa. Omega 3 –rasvahapot ovat tunnetusti rasvanlähteiden parhaimmistoa, ja niitä kannattaakin nauttia päivittäin, varsinkin haastavissa elämäntilanteissa.  

Ravintolisävalmisteiden lisäksi saat omega-rasvahappoja helposti esimerkiksi chia-siemenistä. Monipuoliset siemenet on helppo turvottaa vaikka herkulliseksi aamiaisvanukkaaksi tai välipalaksi kiireisenkin päivän keskellä! 

Tutustu FitnessFirstin omega-rasvahappojen monipuoliseen valikoimaan >> 

PALAUTUMISEN TUEKSI

-20%
11,96 
-20%
25,52 
-20%
19,16