Oil pulling öljypurskuttelu – hyvinvointisi tueksi

oil pulling öljypurskuttelu

Oil pulling eli öljypurskuttelu on tuhansia vuosia vanha ayurvedinen menetelmä suun, ja koko terveyden!, hyvinvoinnin tueksi. Nimensä mukaisesti öljyä purskutellaan suussa ja vaikka ajatus voikin kuulostaa oudolta, niin luettuasi ymmärrät miksi monet ovat hurahtaneet purskuttelun maailmaan ja vannovat sen nimeen!

Öljypurskuttelun idea ja hyödyt

Purskuttelussa öljy toimii puhdistavana aineena, joka tutkitusti kerää suusta epäpuhtauksia ja epäsuotuisia bakteereja sekä vahvistaa ikeniä. Se myös puhdistaa hampaita ja ehkäisee hammaskiven ja plakin muodostumista sekä suojelee hampaita reikiintymiseltä. Samalla purskuttelu vaikuttaa myös koko kehon terveyteen, sillä öljypurskuttelun ansiosta haitalliset bakteerit eivät pääse etenemään suusta pidemmälle verenkiertoon!

Monet innokkaat purskuttelijat ovat innostuneet myös hampaita vaalentavasta vaikutuksesta, sillä öljy kerää epäpuhtauksia ja kertymiä myös hampaiden pinnalta. Tuloksia näkee yleensä jo muutaman viikon säännöllisen purskuttelun jälkeen!

Oil pulling öljypurskuttelu – tee näin!

Suosittelemme käyttämään kookosöljyä oil pullingissa, sillä antibakteerisena öljynä se saa aikaan parhaimman lopputuloksen. Aloita purskuttelu hampaiden harjaamisen jälkeen ottamalla suuhun 1 tl – 1rkl kookosöljyä ja aloita purskuttelu siirrellen öljyä ympäri suuta. Älä niele öljyä! Kun olet valmis noin 10-15 minuutin kuluttua, sylkäise öljy bioroskikseen (ei viemäriin!). Viimeistele öljypurskuttelu huuhtelemalla suu suolavedellä, joka jättää suuhun ihanan emäksisen pinnan.

Suositut kookosöljyt öljypurskutteluun

-20%
Varasto loppu
-20%
23,96 
-26%
4,80 
-20%
Varasto loppu
3,59 
-20%
5,03 
-50%
8,95 
-20%
63,96 
-20%
26,32 
-20%
11,96