Luomulaatuinen basmatiriisi
Valkoinen basmatiriisi tulee Himalajan kupeesta, jossa sitä viljellään pienten, vähäosaisten osuuskuntien toimesta ja he ovat tunnettuja korkealaatuisesta riisistään.
Sana ”basmati” on hindiä ja tarkoittaa ”täynnä tuoksua”. Ehkä basmatiriisiä kutsutaankin juuri siksi riisien kuninkaaksi Intiassa, josta tämäkin riisi on peräisin. Nämä pitkät ja ohuet riisinjyvät, joiden tuoksu on suloinen ja maku hienostunut, ansaitsevatkin kaiken mahdollisen kunnian.
Basmatiriisin käyttö on helppoa:
Huuhtele 1 dl riisiä kylmässä vedessä. Laita kattilaan riisi ja 2 dl kylmää vettä. Kuumenna hitaasti kiehuvaksi. Peitä kattila tiiviillä kannella ja laske lämpöä niin, että riisi kiehuu miedoimmalla mahdollisella lämmöllä. Kun riisi on kiehunut noin 15 minuuttia, laita levy pois päältä ja anna riisin vetäytyä kannen alla vielä 5 minuuttia.
Heli J (varmistettu kirjoittaja) –
Hyvän makuinen riisi, luomua tottakai!
Marko T (varmistettu kirjoittaja) –
Parasta riisiä
Miira R (varmistettu kirjoittaja) –
Oheistuotteena sain pienen herkkupussin jonka sisällä oli elävä hyönteinen. Se on luultavasti kuoriutunut pussin sisällä ollessaan, koska sisällä oli myös seittiä. En ole avannut pussia. Yritin laittaa sähköpostia asiakaspalveluun, mutta osoite ei toiminut eikä viesti koskaan lähtenyt.
Jouko S (varmistettu kirjoittaja) –
Hyvän makuinen ja laadukkaan tuntuinen.